Uutiset

Tuoreimmat DIODI-kuulumiset

DIODI Ikkuna ytimeen Group 4 digikoru

Uusia EPROM-teemaisia retrokoruja

Finnish Retro Con -tapahtuma lähestyy ja siksi keskityn muutaman viikon ajaksi retroteemaisiin digikoruihin. Kirjoitin aiemmin keväällä pohdiskelevan blogikirjoituksen retroteemasta. Sen voi lukea täältä.

Uusi kolmen korun DIODI: Ikkuna ytimeen -sarja on saanut innoituksensa EPROM-muistipiireistä. Ne ovat mielestäni pikkuikkunansa takia hienoja ja herättävät mielikuvituksen laukkaamaan. Aiemmin EPROMeja käytettiin paljon, kun tarvittiin muistipiirejä, joiden sisällön voi kohtuullisen helposti tyhjentää. Ikkunan kautta piiriin siis voidaan johtaa ultraviolettivaloa, joka tyhjentää piirin sisällön ja sen voi käyttää uudelleen. EPROM-piirit ovat toki yhä käytössä, mutta aiemmin 80-90-luvulla niitä käytettiin huomattavasti nykyistä enemmän.

Kolmen uuden korun perustana on siis EPROM-muistipiiri, mutta jokainen koru on muuten erilainen. Yksi on läpinäkyvä laatta, toinen pelkkä piiri riipuskiinnikkeineen ja kolmas on lieriömäinen riipus. Jokaiselle löytyy myös oma tarinansa, joissa valo, varjot, muistot ja retrotekniikka yhdistyvät.

Tutustu uusiin digikoruihin täällä.

DIODI on mukana Finnish Retro Con -tapahtumassa

Finnish Retro Con on 11. lokakuuta 2025 Tampereella ensimmäistä kertaa järjestettävä, jatkossa jokavuotinen suomalaisten retrokeräilijöiden tapahtuma. Se kerää saman katon alle monenlaisia pääosin 80- ja 90-lukuihin keskittyviä keräilijöitä, harrastajia ja toimijoita.

Olen itse paikalla esittelemässä DIODI-digikorujani ja keskustelemassa omista retrokokemuksistani etenkin tekniikan ja pelien näkökulmasta. Olen harrastanut pelaamista ja tekniikkaa 80-luvun alusta alkaen ja tehnyt töitä alalla 80-luvun lopulta tähän päivään asti.

Retro Conin tarjontaan voi tutustua heidän omalla sivustollaan täällä: www.retrocon.fi

Terveisin

JK_signature

DIODI / Jiri Koivuniemi

Jaa tämä sivu ystävillesi
Shopping Cart
Scroll to Top