Aloittaessani DIODI-digikorujen kehittelyn mietin pitkään miten retroilevia tai futuristisia haluaisin niiden olevan. Pidän kovasti retrofuturistisesta tyylistä ja pelkästään kyseisen sanan ristiriitaisuudesta. Miten mikään voi olla yhtä aikaa retro ja futuristinen? Wikipedian lyhyt määritelmä on varsin osuva: “Retrofuturismi on termi taiteelle, jossa kuvataan aikaisemman aikakauden vaikutuksia tulevaisuuteen.”
Totesin kuitenkin pian, että retrofuturismi on vaikea taiteenlaji. Siksi olen käytännössä sen toistaiseksi hylännyt. Ajatuksena se kuitenkin pyörii edelleen mielessä, joten ehkäpä palaan siihen vielä jossain vaiheessa.
Retro on keskustelun aiheena mielenkiintoinen, koska se tuntuu kaikille tarkoittavan hieman eri asioita. Ennen kaikkea retron määritelmään tuntuu liittyvän keskustelijoiden ikä ja mistä aiheesta keskustellaan.
Esimerkiksi teini-ikäiselle pojalleni retroleffojen raja menee kahdella tasolla. Ysärileffat ovat hänelle semiretroa ja kasarileffat puolestaan täyttä retroa. Teknologiassa, peleissä ja musiikissa hänelle retrouden raja on selkeästi 2000-luvun alussa.
Aikarajat voivat olla myös hyvin pieniä. Itselleni esimerkiksi vuonna 1985 julkaistu Rocky 4 -elokuva on “yksi uusista Rockyista” ja kuvastaa mielestäni kohtuullisesti nykyaikaa. Puolestaan vuonna 1982 julkaistu Rocky 3 on auttamattomasti retroa. Eroa on vaivaiset kolme vuotta!
DIODI-digikoruja kehitellessäni olen tehnyt koruja muun muassa vanhoista 80-luvun kotimikroissa käytetyistä komponenteista. Näistä ehkä tunnetuin on Zilog Z80 -suoritin, joka tuntuu ehdottomasti retrolta. Toisaalta tein yhden korun 3,5 millimetrin stereoliittimestä eikä se tunnu yhtään retrolta, vaikka kyseinen liitin on alunperin kehitetty 50-luvulla.
Retro tuntuu siis olevan mielentila, johon vaikuttaa etenkin miltä jokin näyttää tai muuten vaikuttaa. Mitä vanhemmaksi elää, sitä enemmän retro alkaa jostain syystä kiinnostaa. Siihen kaiketi liittyy omat kokemukset aiheesta ja jonkinlainen nostalgia mennyttä aikaa kohtaan.
DIODI on mukana Finnish Retro Con -tapahtumassa
Finnish Retro Con on 11. lokakuuta 2025 Tampereella ensimmäistä kertaa järjestettävä, jatkossa jokavuotinen suomalaisten retrokeräilijöiden tapahtuma. Se kerää saman katon alle monenlaisia pääosin 80- ja 90-lukuihin keskittyviä keräilijöitä, harrastajia ja toimijoita.
Olen itse paikalla esittelemässä DIODI-digikorujani ja keskustelemassa omista retrokokemuksistani etenkin tekniikan ja pelien näkökulmasta. Olen harrastanut pelaamista ja tekniikkaa 80-luvun alusta alkaen ja tehnyt töitä alalla 80-luvun lopulta tähän päivään asti.
Terveisin

DIODI / Jiri Koivuniemi
