Uutiset

Tuoreimmat DIODI-kuulumiset

DIODI Intel Pentium Group AI 2 16_9

Kahden aikakauden syke: uusia Pentium-teemaisia digikoruja

Kaksi uutta Pentium-prosessoriin pohjautuvaa DIODI-digikorua kertovat tarinan nopeudesta ja muutoksesta.

Ensimmäinen Pentium on mustapintainen ja täynnä hopeisia pisteitä. Se toi vuonna 1996 maailman uuteen aikaan. Sen 200 megahertsin nopeus oli kuin sydämenlyönti, joka herätti digiajan eloon. Toinen, vihreänsävyinen Pentium 4 jatkoi vuonna 2000 siitä, mihin edeltäjät pysähtyivät kiihdyttäen jo yli gigahertsin nopeuksiin. Sen pinta on kuin modernin kaupungin verkko, jossa on kultaisia reittejä ja siltoja, joilla tieto kulki entistä nopeammin.

Yhdessä ne kuvaavat siirtymää raakatehon aikakaudesta hienostuneeseen älyyn. Kahden sukupolven välillä maailma muuttui hitaista käynnistyksistä jatkuvaan yhteyteen. Nämä prosessorit toimivat muutosvoimana ja nyt ne elävät uudessa muodossa DIODI-digikoruina. Kaksi erilaista rytmiä, yksi sama sydän: ihmisen luoma äly, joka ei koskaan lakkaa sykkimästä.

Molemmat korut ovat tarkoituksella vielä keskeneräisiä. Niissä ei ole mitään kiinnikettä, koska olen saanut palautetta, että tämänkaltaisia koruja voi joku haluta sellaisenaan koristeeksi eikä riipukseksi. Ostaja saa päättää miten korun viimeistelen ennen sen toimittamista.

Tutustu uusiin digikoruihin täällä.

DIODI on mukana Finnish Retro Con -tapahtumassa

Finnish Retro Con on 11. lokakuuta 2025 Tampereella ensimmäistä kertaa järjestettävä, jatkossa jokavuotinen suomalaisten retrokeräilijöiden tapahtuma. Se kerää saman katon alle monenlaisia pääosin 80- ja 90-lukuihin keskittyviä keräilijöitä, harrastajia ja toimijoita.

Olen itse paikalla esittelemässä DIODI-digikorujani ja keskustelemassa omista retrokokemuksistani etenkin tekniikan ja pelien näkökulmasta. Olen harrastanut pelaamista ja tekniikkaa 80-luvun alusta alkaen ja tehnyt töitä alalla 80-luvun lopulta tähän päivään asti.

Kirjoitin aiemmin keväällä pohdiskelevan blogikirjoituksen retroteemasta. Sen voi lukea täältä.

Retro Conin tarjontaan voi tutustua heidän omalla sivustollaan täällä: www.retrocon.fi

Terveisin

JK_signature

DIODI / Jiri Koivuniemi

Jaa tämä sivu ystävillesi
Shopping Cart
Scroll to Top